Esittely

Tillikka on yksi Tampereen perinteisimmistä ravintoloista Tammerkosken kansallismaisemassa. Tillikka näyttelee suurta osaa tamperelaisessa ruoka- ja juomakulttuurihistoriassa. ​Ravintolatoimintaa Tillikan tiloissa on ollut vuodesta 1912 lähtien ja Tillikka-nimikin on jo yli 50 vuoden takaa.

Tillikka on yksi Tampereen perinteisimmistä ravintoloista Tammerkosken kansallismaisemassa. Tillikka näyttelee suurta osaa tamperelaisessa ruoka- ja juomakulttuurihistoriassa. Myös kulttuuri ja kulttuuripersoonat ovat aina olleet iso osa Tillikkaa, ja Tillikassa onkin nähty monet karonkat sekä spontaanit ja suunnitellut musisoinnit ja näytelmät. Ravintolatoimintaa Tillikan tiloissa on ollut vuodesta 1912 lähtien ja Tillikka-nimikin on jo yli 50 vuoden takaa.

Tillikka siirtyi huhtikuussa 2016 Koskiravintolat Oy:n hoiviin. Samalla teki paluun legendaarinen Pub Korvatillikka. Tillikan alakerran tiloissa palvelee baarin ja viihtyisän terassin käsittävä Klubimies.

Uudistuneen Tillikan ruokalista tarjoilee nautiskelijoille todellisia klassikoita. Ruokalistalla huomioidaan myös kauden sesongit. Ravintolan lounastarjontaa uudistetaan ja kehitetään. Ja kyllä: Tillikan pyttipannu on edelleen ruokalistalla. Uudistuneena ja herkullisempana kuin koskaan!

Tillikan kuuluisin annos, Pyttipannu uudistui omistajanvaihdoksen myötä 2016.